Etusivu | AjankohtaistaTuotteet ja tarjouksetTehdaskierrosYhteystiedot

Tervetuloa!
Puusepänliike Peltoniemi on keittiökalusteita valmistava yritys Kemijärvellä. Olemme erikoistuneet yksilöllisten ja laadukkaiden keittiökalusteiden suunnitteluun, myyntiin, valmistukseen ja asennukseen. Käytössämme olevan kolmiulotteisen suunnitteluohjelmiston avulla asiakas näkee tulevan keittiönsä lähes valokuvan tarkkana suunnitelmana.

Palvelemme kokonaisvaltaisesti, sillä autamme myös rahoituksen järjestämisessä. Remonttikohteessa palveluumme kuuluvat niin suunnittelu, purkutyöt, asennukset kuin viimeistelykin.

Keittiökalusteiden lisäksi valmistamme komeroita, wc-kalusteita, kodinhoitohuoneen kalusteita, eteiskalusteita sekä erikoiskalusteita. Lisäksi myymme irto-ovia, liukuovia, kodinkoneita, altaita, hanoja ja valaisimia.

Toimintamme on alkanut vuonna 1975 Esko Peltoniemen aloittamana. Yritys on siirtynyt isältä pojille, ja tänään Jouni ja Juha Peltoniemen vetämässä yrityksessä valmistetaan satoja keittiökalusteita vuodessa.

Ajanmukainen koneistus ja ammattitaito takaavat lopputuotteidemme korkean laadun. Korkeaa laatua vaadimme myös yhteistyökumppaneiltamme.

Kalusteidemme laatuun olemme kiinnittäneen erityisen tarkkaa huomiota seuraavilla tavoilla:
• rungoissa kestävä 1,2mm ABS- muovilista
• laadukkaat BLUM-saranat ja -laatikot vaimentimella
• tappikasaus (ruuvinpäät eivät näy)
• uutena täysin kalusteisiin integroidut välitilavalot! MYYNTIMENESTYSEsite

 

UUSI ESITE ILMESTYNYT! VOIT LADATA PDF:N AJANKOHTAISTA SIVULTA, TAI NOUTAA / TILATA ESITTEEN MYYMÄLÖISTÄMME

Puusepänliike Peltoniemi työllistää tällä hetkellä 11 henkilöä, joista, Juha Peltoniemi, Airi Peltoniemi ja Merja Iivarinen työskentelee myynnissä, 6 tuotannossa ja 2 asennuspalvelussa. Asiakkaitamme ovat yksityiset, yritykset ja kunnat. Yrityksen päämarkkina-alue on Pohjois-Suomi, mutta työkohteitamme sijaitsee myös muualla Suomessa.

Yrityksemme toimitilat eli tuotanto, konttori ja varasto sijaitsevat Kemijärvellä, Särkikankaan teollisuusalueella osoitteessa Teollisuustie 16.

Myymälät palvelevat ROVANIEMELLÄ, KEMIJÄRVELLÄ, IVALOSSA ja SALLASSA. Tarkemmat tiedot löydät yhteystiedot sivulta.